Mörri

syntyi kesällä 1977

kuoli helmikuussa 1988

Kesällä 1977 toimme kotiseudultani linnakesaarelle taas pienen poikakissan.


Mörri oli vain neljän viikon ikäinen meille tullessaan ja se oli vierotettu liian aikaisin emostaan.
Kissa imi kaikkia vaatteita, joten virkkasin sille oman "hurrurätin".

Pieni kissa oppi tarpeellisen siisteyden nopeasti.
Silloin ei käytetty vielä kaupan kissanhiekkaa, vaan pesuvadissa on rantahiekkaa.

Mörristä tuli enemmän kotikissa kuin Pörri oli ollut.
Kuljetimme kissaa mukana monissa harrastuksissamme.

Mörri oli koko aikuisikänsä tällainen pehmeä, pyöreä pallo.

Kissa liikkui eri suunnassa saarta kuin Pörri oli liikkunut.
Se "seurusteli" myös varusmiesten kanssa, ihmisrakas kun oli.

Hauskoja tapauksiakin sattui.
Mörri esimerkiksi pelästytti yhden laiturivartiomiehen hyppäämällä aamuyöllä hänen takanaan puusta tömähtäen alas.
Muistan myös yhden varusmiehen, joka piti kissasta paljon ja kanniskeli sitä usein ympäriinsä.
Palvelukseen joutuessaan hän saattoi työntää Mörrin työpaikkani ovesta sisään.
Hygieniasääntöjen vastaisesti saatoin löytää kissan istumassa ruokasalin pöydältä.
Yhden kertausharjoituksen aikaan Mörri ei tullut illalla kotiin.
Seuraavana päivänä se saapui hyväkuntoisena ja kylläisenä. 
Jälkeenpäin kuulimme, että kissa oli viettänyt yönsä reserviläisten teltassa.

Kyllä Mörrikin metsästi saaren hiiriä.
Huomaavaisena kissana se vei hiiriä myös talonmiehen koiraa varten heidän portaalleen.

Vuonna 1980 muutimme saaresta Hankoon, joten Mörristä tuli kaupunkilaiskissa.
Kissa oli jo ennen kaupunkiin muuttamistamme leikattu, joten se varmaan helpotti sopeutumista.

Aluksi emme uskaltaneet päästää Mörriä ulos, kun pelkäsimme sen häviävän.
Hyvin kissa kuitenkin oppi liikkumaan rivitalon pihapiirissä.

Pieniä käytösongelmia entisellä saaristolaiskissalla oli.
Mörri oli sitä mieltä, että taloyhtiön parkkipaikka oli ensisijaisesti kissan oleiluun tarkoitettu.
Jos se päätti istua keskellä parkkipaikkaa, niin autot joutuivat väistämään sitä.
Onneksi sillä ei ollut kiinnostusta mennä tien puolelle.

Vieläkin muutamat entisen taloyhtiömme asukkaista muistavat Mörrin hauskan tavan.
Kevään ensimmäisten aurinkoisten päivien tultua kissa kiipesi sisäpihan korkean aidan päälle nauttimaan auringon lämmöstä.
Asukkaiden mielestä se oli oikea kevään merkki.

Mörrillä oli koko elämänsä ajan "hurrurättinsä" käytössä, tässäkin se on mukana.

Mörri eli kanssamme rikasta kissanelämää lähes 11 vuotta.
Kissasta luopuminen oli niin raskasta, että sanoin, etten enää koskaan ota uutta kissaa.
Vaan mitenkäs siinä kävikään!