Ninni

syntyi toukokuussa 1995

kuoli 9.9.2008

Lokakuun lopussa 1995 eläinsuojelutyötä tehnyt tuttavani nosti syliini

pienikokoisen mustan tyttökissan.

Joku nuori tyttö oli kesällä ottanut itselleen kaksi kissanpentua,

mutta ei ollut niitä jaksanut kuitenkaan hoitaa.

Syksyllä kissat oli otettu häneltä pois ja niille etsittiin uusia koteja.

Poikakissa oli kodin löytänytkin, mutta tyttökissa oli jäänyt tuttavalleni.

Hän kehui, että kissa saisi hyvän kodin meidän kissojen kanssa.

Lupasin ottaa kissan kokeeksi viikonlopuksi ennen päätöksen tekoa.

Pelkäsin vähän, miten muut kissat suhtautuisivat tulokkaaseen,

joka oli jo noin puolivuotias.

Viikonloppu sujui hyvin ja kissa jäi meille.

En tiedä, oliko kissalla ollut aikaisemmin nimi, mutta me annoimme
sille nimeksi Ninni.

Suurimmat ongelmat syntyivät ruoan kanssa.

Kissa oli ilmeisesti joutunut hankkimaan itse ruokansa, joten se söi kaiken

mitä vain löysi.

Olin esimerkiksi leiponut kakkupohjan mieheni syntymäpäiväkakkua varten.

Jätin sen jäähtymään keittiön pöydälle.

Hetken päästä huomasin, että kissa oli syönyt kakun reunat ympäriinsä,

 siis sen osan missä ilmeisesti maistui vuoan voitelurasva.

Tässäkin kuvassa kissa ehti napata lautaselta joulutortun meidän
odotellessa kahvin valmistumista.

Pian Ninni kuitenkin huomasi, että ruokaa oli tarjolla säännöllisesti
kolme kertaa päivässä.

Vuosien mittaan mentiin ruokailussa toiseen ääripäähän,
Ninniä piti houkutella syömään.

Toinen ongelma alkuaikana Ninnin kanssa oli tarpeiden teko.

Se ei ollut tottunut hiekkalaatikoihin eikä pissihiekkaan. 

Töissä ollessamme se etsi luonnollisia paikkoja tarpeilleen,
kuten ison limoviikunan juuren ja saunan tyhjän puukorin.

Vähitellen tämäkin ongelma ratkesi ja kissa ymmärsi mihin tarpeet tehdään.

Ensimmäisen talven pidimme kissan kokonaan sisällä ja se oppi
nauttimaan lämmöstä, ihmisistä ja kaikesta siitä,
mihin esimerkiksi Liinu oli tottunut syntymästään asti.

Sipillä oli taas iso osa Ninnin kotiutumisessa.

Sipin vierestä löytyi aina hyvä nukkumapaikka.

Ninnistäkin oli vuosien mittaan otettu paljon hellyttäviä nukkumakuvia.

Ninni oli notkea kissa. 

Ninni oli koko aikuisikänsä innokas ulkoilija, edes pakkasilla sitä ei
saanut pidettyä sisällä.
Kai se tarkeni ulkona paremmin kuin viluiset abessinialaiset.
Tämä sisukas ulkoilija palelluttikin sitten korvansa, joten sen
kauniista mustista  korvista tuli sellaiset lerppureunaiset.

Ninnilläkin oli oma lempipaikkansa, se oli vanha kori ja tietenkin takan äärellä.