Olen kissaihminen.
Jokaisen näkemäni kissan haluaisin ottaa syliin ja silittää.
Elämääni on onneksi kuulunut monia kissoja ja muistelen niitä vieläkin kaipauksella.
Haluan tämän blogin avulla kertoa teillekin kissamuistojani.
Kuvat on otettu 1950-luvun 2010-luvun välillä, joten niiden laatutaso on vaíhteleva.


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Pörri


syntyi kesällä 1974
kuoli syksyllä 1976

Pörri oli meidän ensimmäinen yhteinen kissamme, se tuli meille pian naimisiin menomme jälkeen.
Tämän muutaman kuukauden ikäisen poikakissan toimme Hämeestä silloiselle asuinpaikallemme Hästö-Busön linnakesaarelle.

Saarella Pörri vietti vapaata kissanelämää.
Kesäaikaan se kulki tuuletusikkunasta ulos ja sisään.

Saaressa oli useita vanhoja rakennuksia, joten riistaa löytyi.
Kyllä se ruoka kotonakin maistui.

Tällainen kuvakin Pörristä löytyi.
Kuvan otosta on niin kauan, etten muista tapausta.
Näyttäisi kuitenkin siltä, että kissa olisi löytänyt kinkunpaistopellin.

Lähes kaikki kuvat, jotka Pörristä löysin olivat tällaisia, joissa se nukkui.
Oli sentään muutama kuva, joissa kissa makasi selällään meidän sylissä.

Kuvia etsiessäni mietin, että Pörri on jäänyt vieraimmaksi meidän kissoista.
Ehkä se johtui kissan pitkistä yksinäisistä retkistä saaressa.

Pörri kuoli, ikävä kyllä, vain kaksivuotiaana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti